On jäänyt blogin päivytys vähän! Paljon on todellakin kerennyt tapahtumaan.

Vuorituulin Bambi alias "Tifa" kävi aistissa lokakuussa 2009 kuvauksissa ja hänellä todettiin vesipää. Todella harmi koska Tifa oli erittäin kaunis koira. Tifa on edelleen hengissä ja jaksaa käydä lenkillä, mutta on kortisoonilääkityksellä.

Olemme myös muuttaneet Keuruulle työni perässä. Opiskelen siis klinikkaeläintenhoitajaksi oppisopimuksella Keuruun eläinklinikalla. Asumme nykyään rivitalossa ketvelniemessä Tuulin, Siran ja Jaskan kanssa. Jaska belgianpaimenkoira tervueren muutti luokseni marraskuussa 2009 Salosen Piialta Mäntästä. Jaska on sopeutunut todella hyvin tyttöjen kanssa asumaan. Puhtituulen ullariina muutti porukoille Jämsään marraskuussa 2009, koska iskä halusin sen heidän luokseen. Ullan muutto helpotti meidän elämää todellakin, koska Tuulin ei tarvinnut olla tappelemassa Ullan kanssa enään. Roosan oli tarkoitus myös muuttaa Keuruulle, mutta valitetavasti Roosa ei sopeutunut rivitalo asumiseen. Joten Roosa muutti pikkusiskoni luokse Mänttä-Vilppulaan omakotitaloon. Roosa on viihtynyt todella hyvin siellä ja mä käyn kahtomassa sitä aika usein Jämsässä viikonloppuisin.

Olemme kerenneet myös Tuulin kanssa aloittaa agilityssa kisauran. Aloitimme sen toukokuussa 2010 ja tuloksena oli molemmista kisoista hylly. Siran kanssa oli tarkoitus mennä elokuussa BH-kokeeseen, mutta mulla oli jännetupintulehdus ja sairasloma, joten se jäi käymättä. Pitäisi vaan uus BH-koe kahtella sille. Siran kanssa on nyt vaan ollut ongelmia sen koulutuksessa, sitä ei oikein kiinnosta mikään. Agilityssä lähtee radalta ihmisten luo rapsuteltaviksi ja tottiksessa istuu niin kauan paikalla että kaivan makkarat esiin. Sitten se voi tehdä pikkuisen jotain. Olen nyt tehnyt Siran kanssa sitä että se lähtee reeneihin vaan mukaan, mutta en tee sen kanssa mitään. Jos teen niin pieniä pätkiä ja helppoja juttuja että jää hyvä mieli. Olimmemyös Belgien erikoisnäyttelyissä Vääksyssä heinäkuussa ja tuloksenä oli Tuuli ERI ja Sira EH Jaskaa en vielä ilmoittanut ollenkaan. Jos sitten ensi vuonna Seinäjoelle.

Näyttelyitä kierämme vielä tänä vuonna Jyväskylän. Tuuli,Sira ja Jaska lähtevät sinne. Ja Tuulin olen myös ilmoittanut Liettuaan joulukuussa, johon Piaa sai meidät houkuteltua mukaan. Odotan kyllä reissua kyllä kovasti. Vähän kyllä jänskättää, mitä jos on just juoksut ja tärppi ajankohta ja Tuuli kun oli tarkoitus astuttaa seuraavista juoksuista Ironic Mistrals of Dark Brightness.

Myös valitettavasti minulle palautui kaksi Suomenlapinkoira kasvattia a-pentueesta awa ”nella” ja C-pentueesta ”miro” pitovaikeuksien takia. Nella ja Miro ovat asuneet yhdessä koko Miron pentueen ajan. Joten toivottavasti he löytävät uudet ja pysyvät kodit pian. En myöskään voi vaatia uusilta omistajilta että voisivat ottaa molemmat, joten toivottavasti eivät reagoi kauheasti eroon. Iselläni on tästä asiasta vähän suru, koska ei koskaan ei toivo sitä, että koira joutuisi vaihtamaan kotia. Mutta minkäs teet, jos nykyiset omistajat eivät voi huolehtia heistä.

Laitan mukaan myös jotakin kuvia mitä olen koirista ottanut matkan varrelta.